Lukupiirissämme arvottiin maat, joihin liittyvää kirjallisuutta luemme. Ensimmäiseksi maaksi arpoutui Puola, ja valituksi tuli Hanna Krallin Herttakuninkaan matkat. Päähenkilönä on varsovalainen Izolda, jonka aviomies joutuu ghettoon ja lopulta keskitysleirille. Izoldan selviytymiskeinona on ajatus pelastaa mies kuolemalta.

Izolda on juutalainen, mutta hän onnistuu pitkään harhauttamaan vainoajiaan. Hän värjää hiuksensa vaaleiksi ja opettelee ylimielisen, kovaäänisen puhetavan, jollaista juutalainen ei koskaan käyttäisi saksalaisten läsnä ollessa. Izolda käyttää kaikki keinot selviytyäkseen. Hän ei ujostele nostaa helmansa humalaisten upseerien edessä, mikäli se on ainoa tapa edetä tiellä lähemmäs aviomiestä.

Lähes kaikki Izoldan sukulaiset kuolevat. Kuolemalla ja kärsimyksellä ei kuitenkaan mässäillä. Asiat vain todetaan tapahtuneiksi. Teos poikkeaa suurimmasta osasta holokaustikertomuksia siinä, että oloja esimerkiksi Auschwitzissa ei juurikaan kuvailla. Koko ajan mielessä on selkeä tehtävä.

Teoksen toisena aikatasona on nykyaika. Izolda viettää vanhuudenpäiviään lastenlastensa kanssa Israelissa.

Alussa teos tuntuu sekavalta. Nimiä ja henkilöitä on paljon, Izoldakin tuntuu vaihtavan nimeään aina tarpeen mukaan. Teoksen kielestä pidän. Jostakin syystä olen mieltynyt lyhyisiin päälauseisiin.

Herttakuninkaan matkat kuuluu kategoriaan "ihan kelvolliset".