Perjantain pörräsin kirjamessuilla Helsingissä. Jotenkin tuntui, että tämän syksyn kirjavalikoima on viime syksyä tylsempi. Myös viime syksyn dekkaristit innostivat minua kovasti. No, tylsää ei sentään ollut messuilla. Kuuntelin intiaanitutkijoita, Jaan Kaplinskia, Toni Edelmannia, Jari Sinkkosta, Juba Tuomolaa, Leena Landeria, Erkki Tuomiojaa ainakin. Viro-teema on voimissaan edelleenkin.

Muutaman kirjan olen ehtinyt lukeakin. Lukupiirimme elämäkertakirjat päättelimme Seija Vilénin esikoisteoksella Mangopuun alla. Kaunis kansi ja takakannen teksti lupasivat paljon, mutta sisällöstä en pitänyt. Jos teos kertoo elämästä Hare Krishna yhteisössä, mutta lukea saa vain kakkapissajuttuja ja ihmeellistä mystiikkamössöä, kiitos mutta ei kiitos.

Jonkun lukublogista luin ruotsalaisesta dekkaristista Camilla Läckbergistä. Luinkin hänen teoksensa Pahanilmanlintu, ja pidin siitä. Pienessä Tanumsheden kaupungissa poliisina työskentelevä Patrik Hedström ei saa mielestään kolaria, jossa ei näyttäisi olevan mitään hämärää. Poliisia työllistää myös kaupunkiin majoittunut tosi-tv-joukkio, jonka tehtävänä tuntuu olevan ryyppääminen ja rellestäminen. Aluksi teos tuntuu sekavalta useiden kerrontalinjojen takia, mutta teoksen kuluessa kaikki nivoutuu yhteen. Läckbergin viides romaani, Perillinen, on kaupoissa. 

Lomalla luin myös nuortenkirjan Metalliveljet. Antti Halmeen kirjoittaman teoksen päähenkilöinä ovat kaksi suomalaista nuorta miestä, jotka viettävät kesäänsä Norjassa ja pistävät kasaan bändin. Mukaan bändiin pääsee niin arabi kuin uusnatsikin. Juoni ei kaikilta osiltaan ole ihan uskottava, mutta luulenpa, että teos saa edes muutaman yläkouluikäisen pojan kirjallisuuden pariin.