Viikkokausia meni lukiessa Monika Fagerholmin teosta Säihkenäyttämö. Syy ei suinkaan ollut siinä, että teos olisi tylsä. Syy lienee enemmänkin kerrontatekniikassa, jonka takia lukija joutuu palaamaan jo menneeseen ja pohtimaan tapahtuneita.

Säihkenäyttämöhän on jatkoa Amerikkalaiselle tytölle. Mysteeri selviää teoksessa. Säihkenäyttämössä näkökulma on siirtynyt Sandra Wärnistä Maj-Gun Maalamaahan, jota en Amerikkalaisesta tytöstä muista. Toki sama miljöö ja muut henkilöt esiintyvät teoksessa. Teoksessa on ulkopuolinen kertoja, joka kommentoi koko ajan kertomistaan. Välillä hän pyrkii etenemään turhan nopeasti ja toppuuttelee itseään. Välillä taas asioita jankataan, eikä lukija tiedä, mitä todella tapahtuu. Näkökulma kuitenkin vaihtuu usein, ja lopulta tapahtumat vuosikymmenten takaakin näyttäytyvät kirkkaina. Vaikeaksi teoksen varmaan tekevät  myös aukot, jotka välillä ovat ammottavia. Dekkarin tapaan lukijalla on ratkaisu mielessään, mutta totuus on kuitenkin aivan muuta.

Unenomainen tunnelma jatkuu tässäkin. Voisi hyvin kuvitella teosparin joskus pääsevän elokuvaksi. Vaikea vain on kuvitella, miten henkilöiden sisäinen maailma tulisi kuvatuksi.  Henkilöiden ulkonäöstä ja miljööstä voi helposti luoda kuvitelmansa.