Milläpä muulla uusi vuosikymmenkään olisi lähtenyt liikkeelle kuin dekkareilla. Pitkästä aikaa Henning Mankellin luoma poliisihahmo Kurt Wallander palaa selvittämään rikoksia. Rauhaton mies kertoo Wallanderin appivanhempien katoamismysteeristä. Säntillinen merivoimien upseeri katoaa pian 75-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen, eikä aikaakaan kun hänen vaimonsakin on teillä tietymättömillä. Vaimo löytyy, mutta löytyykö mies?

Wallanderin elämä saa uuden merkityksen, kun hänen tyttärensä Linda saa lapsen. Antavatko Wallanderin elämäntavat aihetta pitkään ukki - lapsenlapsi -suhteeseen? Kas siinä kysymys. Ehkä pitkään haaveiltu muutto maalle saa Kurtin muuttamaan elämäntapansakin. Mariagatania jää ainakin lukijalle ikävä.

Tässä romaanissa Wallander tuntuu koko ajan olevan matkalla johonkin. Yhteiskunta on kritiikin kohteena edelleenkin. Nyt mukana on trillerimäisiä piirteitä - askelen lähempänä Remestä.

* * *

Toinen joululomalla lukemani kirja, dekkari sekin, vastaa aihepiiriltään Mankellin teosta, mutta tuntuu jäävän sen pikkuveljeksi - Mankell piti otteessaan pari päivää, Matti Röngän Tuliaiset Moskovasta tuli pengottua parissa tunnissa. Ei teos suinkaan huono ole. Viktor Kärppä seilaa taas Venäjällä ja Suomessa. Vanha armeijakaveri sotkee Kärpän hankkeisiinsa, jotka ovat uhkana jopa Suomen ja Venäjän suhteille. Jopa rikospoliisi Teppo Korhonen huolestuu - tällä kertaa Kärpän puolesta.

Ehkä syksyllä kuuntelemassani Isä, poika ja paha henki -teoksessa kuitenkin on enemmän sisältöä kuin tässä. En tiedä, pidänkö kaikista Röngän kielikuvista. Koulutin aikoinani kymmenen vuotta maahanmuuttajia, joukossa paljon inkeriläisiä. Ehkä siksikin Kärppä, kaikesta machoudestaan huolimatta, tuntuu kovin sympaattiselta.