Pitkästä aikaa ehdin tännekin jotain kirjoittaa. Työasiat ovat pitäneet kiireisenä. Nesbön (mistäs se erikoismerkki löytyykään) Kukkulan kuningas on luettu jo aikapäiviä sitten. Dekkarissa head hunter Roger Brown tehtailee sivutöinään taidevarkauksia ja kuvittelee olevansa kaiken ylöpuolella. Kuinka ollakaan Brownin rekrytoima Clas Cleve on kova luu, ja jossakin vaiheessa Brown löytää itsensä ulkohuussin säiliöstä. Nesbö leikittelee perinteisen rikosromaanin lajityypillä. Henkilöt ovat tahallisen kärjistettyjä. Pidin, vaikkei mikään unohtumaton lukukokemus olekaan.

Joel Haahtelan Perhoskerääjän ja Lumipäiväkirjan olen lukenut jo aiemmin. Nyt tartuin hänen esikoiseensa Elenaan äänikirjana. Haahtelan kohdalla voisi turvautua vanhaan sanontaan "pieni on kaunista". Vähäeleisesti kertoja tuo lukijalle kuvan miehestä, joka pakkomielteisesti (tuttua muistakin teoksista) jahtaa nuorta naista. Lukija/kuulija saa kuitenkin yllättyä.

Viimeisimmäksi lopetin Leif G.W. Perssonin  teoksen Ken lohikäärmeen surmaa. Perssonin luoma törkimyspoliisi Bäckström on esimiestensä kauhu holtittomuudessaan ja korruptoituneisuudessaan. Aluksi hämmennyin Bäckströmin rasistisista ja seksistisistä ajatuksista, jotka teoksen kaikkitietävä kertoja referoi estoitta. Kyllä teoksessa murhataankin, mutta fokus on Bäckströmissä.

Olin kirjamessuilla kuuntelemassa Perssonia, joka on kriminologian professori ja yksi Skandinavian johtavia rikosasiantuntijoita. Persson totesi haastattelussa jokaisesta poliisiyksiköstä löytyvän oma Bäckströminsä - myös Suomessa. Perssonin teoksissa on paljon suomalaissukujuurisia poliiseja, mikä vastaa todellisuutta Ruotsin poliisivoimissa, Persson totesi.

Kirjamessuilla kävin kuuntelemassa keskustelua maahanmuuttajista dekkareissa (Harri Nykänen, Matti Rönkä, Eppu Nuotio) sekä huumorista dekkareissa (Reijo Mäki, Ollli Lehtinen). Lukulistallani on jo pitkään ollut Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö (sekä jatko-osa Säihkenäyttämö). Messuilla kirjailija kertoi romaaneistaan, ja lukuinto vain vahvistui. Voi mistä löytyisi aikaa! Dekkarien ystävänä ohjelma oli kiitos nam.

Messuilla sain nauttia myös iki-ihanan Kirsi Kunnaksen ajatuksia runoistaan ja kirjoittamisesta. Hän myös täytti yleisön toivomuksen lausumalla Herra Pii Poon. Erityisesti minua lämmitti Kunnaksen ajatukset kielen ja runon rakenteen tärkeydestä. Tulihan messuilla nähtyä ja kuultua myös itse maestro Tommy Tabermann. Vaikuttava oli myös valokuvaaja-terapeutti Miina Savolaisen esitys valokuvateoksensa taustoista. Unohtuikohan joku?

Ensimmäistä kertaa kirjamessuille pääsin mutta en varmasti viimeistä. Ensi vuonna pitäisi kyllä varata useampi päivä messuiluun. Nyt kaksitoista tuntia matkustamista suhteessa kuuteen tuntiin messuilla (samana päivänä) on kyllä yhtälö, josta toipumiseen menee viikko. Kaiken kaikkiaan kirjamessut Helsingissä jopa päihittivät viimevuotiset käsityömessut Tampereella ja se on paljon se. Tosin kahden viikon päästä ollaan taas siellä Tampereella.