Lukupiirissämme luetaan kirjoja, jotka ovat hauskoja tai jotka saavat hyvälle tuulelle. Tällä kertaa vuorossa oli Heli Laaksosen Pursu. Laaksosen tekstit ovat hiukan työläitä meille itämurteisille. Kyllä niihin kuitenkin saa otteen, kun oikein keskittyy. Pursu sisältää pääasiassa kolumneja, jotka ovat ilmestyneet eri lehdissä vuosina 2001 - 2009. Onko sitten kyseenalaista "rahastaa" jo aiemmin julkaistuilla tuotoksilla? Itselleni Laaksosen kolumnit olivat pääasiassa ennen lukemattomia, joten vastaus edelliseen kysymykseen on tässä tapauksessa ei.

Kokoelma on epätasainen, eipä kai siltä muuta voi odottaa. Jotkut teksteistä vaikuttavat nopeasti kyhätyiltä, esimerkiksi kirpputoreista kertova Kippo. Parhaimmillaan Laaksonen tuo raikkaan näkökulman arkisiin asioihin: miksei voisi raivata olohuoneesta tuoleja pois, jotta vieraat tajuaisivat lähteä nopeammin, kuten jouluhössötykseen kyllästynyt pappa ja mummo. Tarina tankkauksesta, jossa auto ei millään suostu naisen logiikalla kääntymään tankki automaattia päin vieraalla asemalla, todettiin arkipäivästä tutuksi. Ei ole elämä helppoa. Näillä karhuseuduilla on paree pitää kännykkää mukana metsässä. Koska karhu ei kuulemma Laaksosen tietojen mukaan pidä r-kirjaimesta, on varmaan minunkin parasta soittaa karhun tavattuani pelastajalle ja sanoa, ei Malja-Telttua vaan Melvi.

Taidanpa kaivaa hyllystä Sulavoini ja lukea uudestaan. Ei ole Laaksosen runoa voittanutta Laaksosen kolumnia.