Eeva Kilpi on ollut kirjailijana minulle melko vieras, enpä ole tainnut hänen teoksiaan ennen lukea, yksittäisiä runoja ehkä joskus. Nyt tartuin lukupiirin innottamana Kilpeen. Elämä edestakaisin -teoksessa päähenkilöinä ovat Helli sekä hänen teini-ikäinen tyttärensä Maila. Edestakaisin teoksessa kuljetaankin. Kaksi raskasta kertaa Helli joutuu lähtemään kotoaan Karjalan kannakselta. Samalla huoli rintamalla olevasta miehestä on kova. Kilpi kuvaa hyvin, miten Hellistä kasvaa selviytyjä. Pakon edessä hän joutuu tarttumaan töihin, joihin ei aiemmin uskonut pystyvänsä. Teemoina ovat luopumisen kipeys, kuolema, sukusiteet, selviytyminen. Kerronta on elävää, dialogeissakaan ei ole teennäisyyttä. Voisi lukea lisääkin.

Aihe on itselleni siinä mielessä läheinen, että sekä isäni että äitini olivat pieninä lapsina olleet evakossa. Äidin koti jäikin muutama kilometri rajan taakse. Kokemukset evakkotaipalelta olivat niin ikäviä, että äitini ei koskaan niistä halunnut puhua. Isäni perhettä sen sijaan kohdeltiin hyvin. Molempien perheet olivat evakossa Jämsässä.