Lukupiirissämme on luettavana eri paikkoihin sijoittuvia teoksia. Viime kerralla aiheena oli majakka ja tarkastelun kohteena Jeanette Wintersonin teos Majakanvartija. Teoksessa limittyvät postmodernistisesti eri aikatasot. Kehyskertomuksena on tarina tytöstä, joka menettää traagisesti äitinsä, eikä kelpaa kenellekään kasvattilapseksi. Varsinkaan kun hän lisää seurakunnan ilmoitustaululle laitettuun "mainokseen" tiedon koirastaan:

Yksi koira. Terrieri. Mustavalkoinen ja turkki vahva. Etujalat 8 tuumaa pitkät. Takajalat 6 tuumaa pitkät. Ei voi erottaa toisistaan.

Tyttö, minäkertoja, pääsee kuitenkin sokean majakanvartijan Pew´n hoiviin. Pew kertoo tarinoita ja opettaa tytönkin etsimään ja kertomaan niitä. Tärkein sivujuoni teoksessa onkin sata vuotta aikaisemmin eläneen pastori Darkin salainen elämä, josta Pew tekee selkoa. Onpa mukana evoluutioteorian kehittäjä Darwinkin.

Hankalaksi teoksen tulkitsemisen tekevät lukuisat aukot. Tytön aikuistumisesta kerrotaan kovin vähän. Yhtäkkiä hän onkin aikuinen ja teoksessa kiihkeässä suhteessa henkilön kanssa, jonka sukupuolesta ei saa selkoa.

Teemana voisi olla ihmisen hyvän ja pahan puolen vastakkainasettelu - Jekyll ja Hyde. Monta muutakin teemaa teoksesta löytyy. Se on kaunis, sumuinen kuin meri, jota se kuvaa. Tämä teos on luettava uudelleen, jotta se avautuisi. Ehdottomasti hyvän teoksen merkki - mieleen jäävä kaiherrus.

Atlantteja oli kaksi: toinen majakan ulkopuolella ja toinen minun sisässäni.

Sillä, joka oli sisässäni, ei ollut valojuovaa opasteenaan.