Marja-Leena Lempisen romaani Punainen lumme kertoo kuusitoistavuotiaan Ellan oirehtimisesta. Ellan vanhemmat ovat kiireisiä työssään, mutta Lempinen ei kuitenkaan syyllistä heitä. Molemmat välittävät ja huolehtivat tyttärestään. Teoksen alkupuolella vähän turhankin selkeästi viitataan mustaan möykkyyn, joka kaivertaa Ellan sisällä.

Emman sielun on särkenyt seksuaalista väkivaltaa tehnyt mies. Emma vain ei ole kyennyt kertomaan asiasta kenellekään vaan on sulkeutunut kuoreensa. Vihdoin vyyhti alkaa purkautua. Realistisen oloisesti Lempinen kuvaa nuoren naisen eheytymistä: laitoshoitokin on tarpeen, eikä oikotietä ole.

Miljöönä on Luuslahti, pieni tuppukylä rollaattorimummoineen. S-market, K-market, terveyskeskus, koulu - ja kirkko kumpareella.

Punaisen lumpeen Emma saa ystävältään istutettavaksi pihalammikkoon. Teoksen loppupuolella lumme kukkii.

Teos sopii aiheensa puolesta hyvin ysiluokkalaisille ja lukioon luettavaksi. Sen pohjalta voisi keskustella yksilön koskemattomuudesta tai aikuisuuden mukanaan tuomista asioista.