Lukupiirikirjana oli tällä kertaa L. Onervan Häistä hautajaisiin - novellikokoelma. Teos jätti jotenkin hämmentävään mielentilaan. Novellit tuntuvat olevan viimeistelemättömiä tuokiokuvia. Koko ajan mielen  taustalla häärii kuva Eino Leinosta. Kuvaa vahvistaa mm. kirjenovelli, jossa käydään rakastaa - ei rakasta -leikkiä, sekä novelli naisesta, joka kirjailijamiehensä sairastuttua on kirjoittanut tämän romaanit. Miehen kuoltua leski yrittää julkaista tuotosta omalla nimellään, mutta kustantaja ei usko naisen kirjoittaneen romaania itse. Mukana on myös novellisarja erään talon asukkaista, on kuvattu saman talon elämää eri näkökulmista. Idea tuntuu hyvältä, mutta toteutus jää joltisenkin pintapuoliseksi.

Parhaimmistoa on novelli, jossa erään laivan kapteeni on joutunut kahden naisen loukkuun - samassa satamassa. Pakoonhan tämä miesraukka säntää - pettää molemmat sillalla huiskuttajat. Teoksen niminovelli on kuvaus alkoholisoituneen entisen tehtaanjohtajan ahdingosta ja miehen avioliitosta tehtaansa siivoojan kanssa. Novellissa päädytään todellakin häistä hautajaisiin.

Eniten pidin kokoelmassa tulenkantajamaisesta ikkunat auki -tunnelmasta. Tuli mieleen vanhat suomalaiset elokuvat, joissa rouva taiteilija odottaa herra tehtaanjohtajaa kotiin. Enää ei käydä lypsysavuilla, vaan miljöönä on kaupunki. Välillä leikitellään sukupuolirooleillakin. Meno on paljon futuristisempaa kuin Ahon ja Talvion teksteissä - kielenkäyttöä myöten.

Olipas tässä monta ajatusviivaa.