Hupsista vain. Viime aikoina eivät käsityöt ole edistyneet, sen sijaan yötkin ovat menneet valvoessa hyvän kirjan kanssa.
Viime yönä sain loppuun uusimman Liza Marklundin. Olen lukenut kaikki Annika Bengtzon -sarjan teokset, eikä Elinkautinenkaan pettänyt odotuksia. Teos jatkuu siitä, mihin Nobelin testamentti edellisellä kerralla jää. Annikalla on entisestä elämästään jäljellä enää lapset. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Kaupungissa murhataan poliisi, ja epäiltynä on uhrin poliisivaimo. Pariskunnan pieni poika katoaa tapahtumien tuoksinassa, ja naista epäillään myös poikansa murhasta. Lapsen ruumista vain ei löydy mistään. Eikös vain Kvällspressenin toimittaja Annika B. - nykypäivän ms. Marplemme - tartu juttuun ja amatöörietsivänä selvitä koko vyyhteä. Annika ei nimittäin usko vaimon syyllisyyteen. Marklund tapansa mukaan kritisoi ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaakin. Thomas - Annikan petturimies - tutkii elinkautisrangaistuksen poistamisen kustannuksia. Seurauksena olisi tuomioiden piteneminen ja vankiloiden täyttyminen entisestään. Yhteiskunnallehan se tulisi kalliiksi. Teoksessa pohditaan myös hyvisten pahuutta ja pahisten hyvyyttä. Annikalle teos on itsetutkiskelun aikaa. Kaikki, mitä hän peilistä joutuu kohtaamaan, ei olekaan niin kaunista.
Ennen Marklundia luin minulle uutta tuttavuutta - ruotsalaista, juu. Åke Edwardsonin Melkein kuollut mies on poliisiromaani, jonka päähenkilönä on rikoskomisario Erik Winter. Takakannessa sanotaan teoksen olevan jo yhdeksäs Winter-romaani. Mitenkäs minä olen ne sivuuttanut hyllyssä aikaisemmin?
Teoksen tapahtumat sijoittuvat Göteborgiin. Tapahtuu murhia, on väkivaltaa ja epäilyjä. Loppukohtaus on huikaisevan visuaalinen. Teos lämpenee hitaasti, toisin kuin tuttu Marklund. Vasta puolivälissä alkaa saada jotain tolkkua ja langat kietoutuvat toisiinsa. Henkilöitä vyörytetään lukijan eteen - ja ruotsalaiset nimet kuulostavat kovin toistensa kaltaisilta. Rikosten selvittelyn ohella henkilöt selvittelevät parisuhdesotkujaan. Joutuupa komisario Winter pohtimaan elämäntapojaankin - onko muutama viski illassa liikaa. Pitää varmaan lukea muutkin Winterit.
Autossa kuuntelin äänikirjana - kas kummaa ruotsalaisen- Åsa Larssonin Sudentaipalen. Olin lukenut teoksen jokunen vuosi sitten, silti teos kesti kuuntelun. En muistanut loppuratkaisua. Teoksessa syntyjään kiirunalainen asianajaja Rebecka Martinsson palaa juurilleen erääseen juttuunsa liittyen. Paikkakunnalla on murhattu naispappi, joka on nostettu roikkumaan kettingillä kirkon urkuparvelle. Mildred-pappi on ollut kova naisasianainen, ja sitähän eivät ole kaikki paikkakunnalla suvainneet. Puhumattakaan paikkakunnan miespapeista, joille nainen pappina on kauhistus.
Rebecka on riekaleina henkisesti (edellisen romaanin Aurinkomyrskyn tapahtumat liittyvät tähän, elokuva pyörii parhaillaan myös Canaleilla), ja Kiirunassa hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Tämä marplekolmonen selvittää tahtomattaankin rikoksen. Eikä nytkään selvitä yhdellä kuolleella. Teoksen rinnakkaiskertomuksena on symbolinen tarina Keltajalka-sudesta, joka löysästi linkittyy teoksen tapahtumiin.
Olen lukenut muitakin Larssonin teoksia ja pitänyt.
Niin - luin minä myös Maila Talvion Kaksi rakkautta -teoksen. Sitä ei kai voi nyt ruotia tässä ruotsalaisten dekkarien sarjassa.
Arvatkaas, mitä nyt on kuuntelussa ja pian luennassa. Autossa Matti Rönkää ja sängyssä Remestä. Eläköön kotimaa!
Viime yönä sain loppuun uusimman Liza Marklundin. Olen lukenut kaikki Annika Bengtzon -sarjan teokset, eikä Elinkautinenkaan pettänyt odotuksia. Teos jatkuu siitä, mihin Nobelin testamentti edellisellä kerralla jää. Annikalla on entisestä elämästään jäljellä enää lapset. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Kaupungissa murhataan poliisi, ja epäiltynä on uhrin poliisivaimo. Pariskunnan pieni poika katoaa tapahtumien tuoksinassa, ja naista epäillään myös poikansa murhasta. Lapsen ruumista vain ei löydy mistään. Eikös vain Kvällspressenin toimittaja Annika B. - nykypäivän ms. Marplemme - tartu juttuun ja amatöörietsivänä selvitä koko vyyhteä. Annika ei nimittäin usko vaimon syyllisyyteen. Marklund tapansa mukaan kritisoi ruotsalaista hyvinvointiyhteiskuntaakin. Thomas - Annikan petturimies - tutkii elinkautisrangaistuksen poistamisen kustannuksia. Seurauksena olisi tuomioiden piteneminen ja vankiloiden täyttyminen entisestään. Yhteiskunnallehan se tulisi kalliiksi. Teoksessa pohditaan myös hyvisten pahuutta ja pahisten hyvyyttä. Annikalle teos on itsetutkiskelun aikaa. Kaikki, mitä hän peilistä joutuu kohtaamaan, ei olekaan niin kaunista.
Ennen Marklundia luin minulle uutta tuttavuutta - ruotsalaista, juu. Åke Edwardsonin Melkein kuollut mies on poliisiromaani, jonka päähenkilönä on rikoskomisario Erik Winter. Takakannessa sanotaan teoksen olevan jo yhdeksäs Winter-romaani. Mitenkäs minä olen ne sivuuttanut hyllyssä aikaisemmin?
Teoksen tapahtumat sijoittuvat Göteborgiin. Tapahtuu murhia, on väkivaltaa ja epäilyjä. Loppukohtaus on huikaisevan visuaalinen. Teos lämpenee hitaasti, toisin kuin tuttu Marklund. Vasta puolivälissä alkaa saada jotain tolkkua ja langat kietoutuvat toisiinsa. Henkilöitä vyörytetään lukijan eteen - ja ruotsalaiset nimet kuulostavat kovin toistensa kaltaisilta. Rikosten selvittelyn ohella henkilöt selvittelevät parisuhdesotkujaan. Joutuupa komisario Winter pohtimaan elämäntapojaankin - onko muutama viski illassa liikaa. Pitää varmaan lukea muutkin Winterit.
Autossa kuuntelin äänikirjana - kas kummaa ruotsalaisen- Åsa Larssonin Sudentaipalen. Olin lukenut teoksen jokunen vuosi sitten, silti teos kesti kuuntelun. En muistanut loppuratkaisua. Teoksessa syntyjään kiirunalainen asianajaja Rebecka Martinsson palaa juurilleen erääseen juttuunsa liittyen. Paikkakunnalla on murhattu naispappi, joka on nostettu roikkumaan kettingillä kirkon urkuparvelle. Mildred-pappi on ollut kova naisasianainen, ja sitähän eivät ole kaikki paikkakunnalla suvainneet. Puhumattakaan paikkakunnan miespapeista, joille nainen pappina on kauhistus.
Rebecka on riekaleina henkisesti (edellisen romaanin Aurinkomyrskyn tapahtumat liittyvät tähän, elokuva pyörii parhaillaan myös Canaleilla), ja Kiirunassa hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Tämä marplekolmonen selvittää tahtomattaankin rikoksen. Eikä nytkään selvitä yhdellä kuolleella. Teoksen rinnakkaiskertomuksena on symbolinen tarina Keltajalka-sudesta, joka löysästi linkittyy teoksen tapahtumiin.
Olen lukenut muitakin Larssonin teoksia ja pitänyt.
Niin - luin minä myös Maila Talvion Kaksi rakkautta -teoksen. Sitä ei kai voi nyt ruotia tässä ruotsalaisten dekkarien sarjassa.
Arvatkaas, mitä nyt on kuuntelussa ja pian luennassa. Autossa Matti Rönkää ja sängyssä Remestä. Eläköön kotimaa!
Kommentit