Aloitimme lukupiirissämme kierroksen, jossa luemme suomalaisia kirjoja eri vuosikymmeniltä. Ensimmäinen valinta oli Fredrika Runebergin Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä. Teos kertoo tarinaa Isonvihan ajoilta 1700-luvulta. Rakenteellisesti teos on aika hajanainen. Venäläiset valloittavat ruotsalaissukuisen rouva Boijen kartanon. Rouva ja hänen tyttärensä pakenevat palavasta kartanosta. Toinen tyttäristä, Margareta,  joutuu eroon muista. Hänen pelastajakseen saapuu suomalainen Maunu Malm, joka aatelittomana ei ole rouvalle mieleen tyttären aviopuolisona. Suuri osa teoksesta on Maunu Malmin muisteluksia sota-ajalta. Kehyskertomuksena on hämähäkkisymboliikkaa sisältävä tarina toisesta Boijen tyttäristä, Ceciliasta.

Teoksessa on paljon romanttisia piirteitä. Romanttinen ajatus turmeltumattomasta kansansielusta on teoksessa edustettuna niin Maunu Malmissa kuin vanhassa palvelijassa Vapussa, jotka korostavat suomalaisuutta ja suomalaista identiteettiä. Myös naisen asemaan ja päätösvaltaisuuteen esim. puolison valinnassa teos ottaa kantaa.

Eipä ollut Fredrika pelkkä kirjailijan vaimo, ei.